Signatura.fi

Kirjoituksia lääkkeistä, lääkealasta ja neurotieteestä

Tulevaisuuden tekijät

Teksti on julkaistu aiemmin Yliopiston farmasiakunnan MDS-lehdessä 3/2018

Viime aikoina keskustelu digitalisaatiosta, robotisaatiosta, tekoälystä ja yhteiskuntaa ympäröivästä nopeasta teknologisesta murroksesta on kiihtynyt entisestään. Iso osa futuristisista visioista lentävine autoineen, aivo-tietokone-rajapintoineen ja mielen digitointeineen lienee kuitenkin vielä kaukana nykyteknologian ulottumattomissa. Toisaalta jo nyt kaduilla vilistää itseohjautuvia autoja ja monien apteekkien lääkelogistiikkaa hoitavat varastorobotit. Jotkut rohkenevat jopa puhumaan automaattimetrosta. Ihmisillä on tapana yliarvioida lyhyen aikavälin muutoksia, että aliarvioida pitkän aikavälin teknologisia mullistuksia.

Selvää on kuitenkin se, että tietotekniikan kypsyminen täyteen potentiaaliinsa muuttaa maailmaa – pysymmekö me farmasistit mukana kehityksessä? Tulevaisuuden lääketieteen visioita on hahmoteltu muun muassa viime vuonna päättyneessä Lääkäriliiton Lääkäri 2030 –hankkeessa(1). Hankkeen osana järjestetyn tulevaisuusverstaan muistiossa mainitaan muutostrendeinä tiedon lisääntyminen, omahoidon merkityksen kasvaminen ja potilaan roolin vahvistuminen. Sen yhteydessä puhutaan muun muassa valmentajalääkäreistä, joiden tulevaisuuden tehtävänä on valmentaa henkilöjä tai yhteisöjä terveyden ylläpitämisessä, terveysriskien hallinnassa ja omahoidossa. Terveystiedon massiivinen lisääntyminen tulee myös tarvitsemaan tulkkeja. Palvelujärjestelmän uudistaminen nähdään välttämättömänä, ja uudistuksen suunnan kohdistuvan tulevaisuuden – ei tämän päivän – tarpeeseen.

Farmasialla Apteekkariliitto on julkaissut Uusi APTEEKKI -raportin(2), siinä nostetaan esiin muun muassa ehdotuksia kausi-influenssarokotuksista apteekissa, terveyspisteistä parantamassa terveyspalveluiden saatavuutta, lääkehoidon aloituspalvelusta sekä reseptilääkkeiden verkko-ostamisen helpottamisesta. Suunta on oikea ja kaikki ovat relevantteja kehityskohteita, mutta onko kyse todella uudesta apteekista?

Lääkäriliiton silloinen toiminnanjohtaja Heikki Pälve kirjoitti lääkärilehden pääkirjoituksessa(3) 13/2015 osuvasti lääkärien muuttuvasta toimenkuvasta – kuinka jo vuonna 2030 moni asia terveydenhuollossamme on toisin. Pälve kuvaa kirjoituksessaan, kuinka potilaiden kyky hyötyä hoitonsa mahdollisuuksista eriytyy, kun vastuu siirtyy enemmän potilaalle itselleen ja henkilökohtainen ennaltaehkäisy mahdollistuu. Pälveen mukaan tulevaisuuden lääkäriä tarvitaan paitsi perinteisenä diagnosoivana parantajana, mutta myös hoidon ohjaajana ja opastajana tai potilaan valmentajana.

Otetaan esimerkki menneestä maailmasta ja kehittyneestä teknologiasta. Noin kaksi tuhatta vuotta sitten hissit eivät kulkeneet itsekseen, vaan niitä kuljettivat tarkkaavaisesti ihmiset – ensin vetämällä köysiä tai kääntämällä käsivinttureita. Nykyaikaisen hissin kehittyminen tapahtui kuitenkin vasta 1700-1800-luvuilla, pitkälti rakennusmateriaalien kehittymisen ja höyryvoiman valjastamisen ansiosta. Näitä varhaisia hissejä operoivat hissinkuljettajat, joiden tehtävänä oli nimensä mukaisesti kuljettaa ihmisiä ylös ja alas – tunnista toiseen ja läpi koko päivän. Hississä sijaitsi vipu, jolla säädettiin kulkusuunta, mutta ammattitaitoa vaati myös hissin täsmällinen pysäyttäminen asiakkaiden toiveiden mukaisessa kerroksessa. Tässä suhteessa hissimies toimi asiakaspalvelijana: otti toiveita vastaan, toteutti niitä ja neuvoi asiakkaita siitä, oliko hissistä noustaessa kynnys askellettavana ylös vai alaspäin. Koska hissi harvoin pysähtyi täysin täsmällisesti kerroksen tasanteelle, oli huomautuksella käytännön kannalta tärkeä merkitys.

Tekniikan kehittyessä hissin toimintaa alettiin ohjaamaan yhä enemmän automatisoiduilla mekaanisilla laitteilla, jotka vähensivät hissinkuljettajien ammattitaidon vaatimuksia. Hissit alkoivat pysähtyä koneellisen täsmällisesti oikeissa kohdissa, ilmoittivat kerrostiedot itsenäisesti ja ennen pitkää jättivät hissinkuljettajat vaille töitä. Tänä päivänä hissien liikettä ohjaavat algoritmit, jotka takaavat optimaalisen liikenteen sujuvuuden.

Apteekkialan historia ulottuu hissien tavoin kauas menneisyyteen. Apteekkien päätehtävä oli pitkään lääkkeiden valmistamisessa, mutta nykyisin valmistuksen hoitavat pääasiassa tehtaat ja koneet. Tehdasvalmisteisten lääkkeiden tuloa seuranneessa apteekkialan murroksessa etsittiin keinoja muuttuneen työnkuvan paikkaamiseen. Etenkin 1970-luvun alussa käytiin kiivasta keskustelua lääkeneuvonnan tarpeellisuudesta osana farmasistien ammattitaitoa(4). Sen myötä tehtiin myös muutoksia koulutukseen. Muun muassa farmakologian, biofarmasian sekä anatomian ja fysiologian ymmärtämistä pidettiin tärkeänä lääkkeiden vaikutusten ymmärtämiseksi, ja farmakologia lisättiinkin peruskoulutuksen pääaineeksi vuonna 1973. Myös sosiaalifarmasian opettaminen nähtiin tarpeellisena yhteiskunnallisen vuorovaikutuksen lisääntyessä. Koulutusmuutoksia päästiin kokeilemaan käytännössä, kun vuonna 1983 asetettiin apteekeille lakisääteinen velvoite lääkeneuvontaan – aiempi kielto muutettiin informaatiovelvoitteeksi. 1990-luvulla lääkeneuvonta vakiintui osaksi farmasistien roolia ja sitä pyrittiin kehittämään myöhemmin muun muassa Tippa-projektin avulla. Tietotippa tarjoaakin tänä päivänä farmasistille asiakkaan kannalta olennaisimman lääketiedon suoraan tietokoneen ruudulle. Iso osa nykyfarmaseutin työpanoksesta kuluu sen sijaan lääkekorvausjärjestelmän ja hintaneuvonnan parissa.

Kuinka pitkä askel on siihen, että verrattain mekaanisen ja itseään toistavan lääketoimitusprosessin voi hoitaa täysin koneellisesti? Annammeko alamme loppujenkin ammattiroolien karata ja hävitä koneelle vai toimimmeko muutoksen virrassa niin, että säilymme tarpeellisina? Mitä on se koulutus ja osaaminen, jota tulevaisuuden farmasisti tarvitsee?

Alat ja työpaikat jotka häviävät uuden murroksessa eivät koskaan palaa takaisin. Kapitalismin hengessä halvempi, nopeampi ja luotettavampi ratkaisu on itsestäänselvyys. Farmasialla olemme tottuneet puolustamaan asemiamme poteroista käsin, mutta kun maailma muuttuu ympärillä, se ei ehkä riitä. Meidän tulisikin sekä ajatusten että toimenpiteiden tasolla liikkua kohti tulevaisuuden farmasiaa.

Tätä tehtävää tukemaan Yliopiston farmasiakunta on järjestämässä tiistaina 30.10. farmasian alan tulevaisuutta käsittelevän keskustelutilaisuuden Käärmeenpesällä (ilmoittautumislinkki). Toivotan kaikki aiheesta kiinnostuneet lämpimästi tervetulleeksi mukaan ideoimaan tulevaa. Heikki Pälveen sanoin: ”Tulevaisuuden ennustaminen on tulevaisuuden tekemistä”.

Kirjallisuutta:

1. https://laakari2030.fi/
2. http://www.apteekkariliitto.fi/uusiapteekki.html
3. http://www.laakarilehti.fi/ajassa/paakirjoitukset/loskainen-tulevaisuus-laakareilla/
4. Vainio, Kirsti: Lääkeneuvonnan kehittäminen suomalaisissa apteekeissa. Kuopion yliopiston julkaisuja A. Farmaseuttiset tieteet 78. 2004. 133 s. ISBN 951-781-296-5.

Samuel Kohtala
Yliopiston farmasiakunnan kuraattori
Proviisori, väitöskirjatutkija HY

Päihdekeskustelun tulisi pohjautua tieteeseen

Tämä kirjoitus koskee Iltasanomien verkkosivuilla julkaistua uutista (30.3.2018, 18:53, https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005624776.html), joka käsitteli Jari Sillanpään esiin nostamaa professori Carl Hartia. Ottamatta mitenkään kantaa siihen, onko Sillanpään viittaus prof. Carl Hartin tutkimuksiin relevanttia hänen oman tilanteensa kannalta, haluan kommentoida A-klinikkasäätiön ylilääkärin Kaarlo Simojoen esittämiä kommentteja tässä samassa asiayhteydessä.

Prof. Hart on esimerkiksi tutkinut d-amfetamiinin ja metamfetamiinin subjektiivisten vaikutusten eroja ihmisillä ja päätynyt siihen lopputulokseen, että käytännössä niiden vaikutukset ovat identtisiä 1. Farmakologisesti metamfetamiinin vaikutusprofiilissa on pieniä eroja verrattuna amfetamiiniin, mutta myös eläintutkimuksissa on ollut vaikeuksia tehdä eroja näiden kahden välille 2. Metamfetamiini ei siis vaikuta olevan ”ilkeä huume” (kuten Simojoki totesi Helsingin Sanomien jutussa aiemmin: https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000005621668.html) siinä missä ei ole amfetamiinikaan. Itseasiassa, mikään huumausaine ei ole varsinaisesti ilkeä, kyse on vain erilaisista molekyyleistä, joille me voimme antaa erilaisia leimoja. Onko näistä, usein kärjistyneitä näkemyksiä sisältävistä, leimoista hyötyä vai haittaa päihteitä käyttäville ihmisille? Minun mielestäni haittaa. Esimerkiksi amfetamiinia käytetään laajalti tarkkaavaisuushäiriöiden hoidossa, eikä apteekista annoksensa hakevia ihmisiä katsota kieroon, vaikka tutkimustiedon valossa aine on lähes erottamaton metamfetamiinista.

Kaarlo Simojoki myös kommentoi, että tutkimustuloksia voi tulkita lähes miten haluaa. Prof. Hartilla on kuitenkin kiistaton asiantuntemus tällä aihealueella, josta parhaana todisteena toimivat hänen lähemmäs kaksikymmentä vertaisarvioitua tieteellistä julkaisuaan nimenomaan metamfetamiinista. Kaarlo Simojoki ei ole julkaissut tietääkseni yhtään tutkimusartikkelia, joka käsittelisi metamfetamiinia. On siten erikoista, että Simojoki on valmis ohittamaan mittavan osan metamfetamiinia käsittelevää tieteellistä kirjallisuutta, vieläpä omien sanojensa mukaan tutkimustuloksiin perehtymättä, ainoastaan tukeutumalla asemaansa asiantuntijana ja esittämättä lainkaan tieteellistä näyttöä omien näkemystensä tueksi. Simojoki kuvailee myös, että tutkimustuloksiin voi olla sekoittuneena tutkijan omia intressejä. Yhtä lailla, tai oikeastaan paljon merkittävämmässä määrin, tämä koskee myös Simojoen omia näkemyksiä. On selvää, että metamfetamiini voi olla annostelutavasta, annoksesta ja käyttötiheydestä riippuen vaarallinen ja addiktoiva huumausaine, mutta tämä pätee yhtä lailla useimpiin päihteisiin.

Toteamus siitä, että ”joillekin metamfetamiini aiheuttaa psykooseja, väkivaltaisuutta ja voimakasta fyysistä levottomuutta” on täysin totta. Mutta korvataanpa sana metamfetamiini alkoholilla, ja lause pätee yhä. Tosiasia on se, että kaikki alkoholia ja huumausaineita käyttävät ihmiset eivät ajaudu vaikeuksiin niiden kanssa. Useimmat ihmiset eivät muutaman viinilasillisen jälkeen pahoinpitele toisiaan, kuten eivät myöskään useimmat metamfetamiinin käyttäjät. Sotkemalla tosiasioita, leimaamalla tiettyjen päihteiden käyttäjäryhmiä ja vääristelemällä yleistä käsitystä huumausaineista voidaan kuitenkin vaikeuttaa päihderiippuvaisten hakeutumista hoitoon sekä pysymistä mukana yhteiskunnan turvaverkoissa, jotka eivät nykyiselläkään ole hoidon kannalta optimaalisia.

Tarvitsemme monitahoisempaa, tasokkaampaa ja tieteeseen pohjautuvaa päihdekeskustelua.

Kirjallisuusviitteet:
1 Kirkpatrick MG et al. (2012) Addiction. 107 (4): 783-91
2 Hall DA et al. (2008) Psychopharmacology (Berl) 195 (4): 469-78

Samuel Kohtala
Proviisori, väitöskirjatutkija

Levo kuin levo – lääkkeisiin suhtaudutaan holtittomasti

Aamulehden toimittaja Minna Ala-Heikkilä kuvaa kolumnissaan ”Pana kuin pana – sama kai se?” tilannetta, jossa hän etsii kuumeesta kärsivälle lapselle lääkettä kodin lääkekaapista – käteen osuvat sekä itsehoitotuote Panadol että reseptillä määrättävä pääasiallisesti keskushermostoon vaikuttava kolmiolääke Panacod. Sattumalta Ala-Heikkilä päätyy valitsemaan Panadolin, ja lopulta päivittelee kolumnissaan, kuinka lääkärit eivät varoita kipulääkkeiden vaaroista.

Tapaus kuvastaa hyvin yleistä välinpitämättömyyttä lääkehoitoja kohtaan. Lähtökohtaisesti reseptilääkkeet ovat henkilökohtaisia, eikä niitä tule perheenjäsenten kesken jakaa. Lääkeinformaatiostakaan ei pitäisi olla pulaa. Sitä tarjoavat Suomessa lääkärien lisäksi myös apteekkien farmaseutit ja proviisorit, mutta valitettavan usein ihmisiä ei informaatio kiinnosta. Mikäli suullisesti välitetyltä tiedonannolta onnistuu välttymään, tai se ehtii unohtua, löytyy pakkauksista vielä pakkausselosteet, joissa kerrotaan kaikki tarvittava lääkkeen turvalliseen käyttöön. On erittäin suositeltavaa lukea lääkepakkauksen seloste, mikäli valmiste ei ole tuttu. Esimerkiksi Levocetirizin ja Levozin eivät sisällä samaa lääkettä, vaikka nimet samoin kirjaimin alkavatkin.

Opioidipohjaisten kipuläkkeiden käyttö on Suomessa hyvin kontrolloitua, ja tiukoista linjoista kiinni pitäminen on tärkeää. Vielä tärkeämpää olisi kuitenkin kiinnittää huomiota lääketietoisuuden kasvattamiseen, sillä kansainvälisten tutkimusten mukaan vain joka kolmas potilaista ottaa lääkkeensä lääkärin määräysten mukaan. Lääkkeiden virheellinen käyttö aiheuttaa mittavia yhteiskunnallisia kustannuksia, jotka olisivat suurelta osin vältettävissä.

Samuel Kohtala, proviisori
Niko Lindholm, lääketieteen lisensiaatti

Vieraskynä: Alzheimerin taudin amyloidihypoteesi – neurotieteen pitkä harharetki?

Briefly in English: Beta-amyloid hypothesis of Alzheimer’s disease is likely to be one of the biggest sidetracks in the history of neuroscience.

Lääkeyritys Eli Lillyn vasta-aine solanetsumabi ei vaikuttanut Alzheimerin taudin etenemiseen. Tulos on valtava takaisku toiveille taudin kulkuun vaikuttavan hoidon löytämisestä. Lääketutkimuksen odotettiin tuovan myös lopullisen vahvistuksen niin sanotulle amyloidihypoteesille.

Amyloidihypoteesi nousi 90-luvulla vallitsevaksi tieteelliseksi teoriaksi Alzheimerin taudin taustalla. Beeta-amyloidia muodostuu aivoissa molekyylistä nimeltä APP. Ajatellaan, että liiallinen beeta-amyloidin tuotanto alkaa häiritä hermosolujen välistä viestiliikennettä ja vahingoittaa niiden välisiä yhteyksiä ja lopulta hermosoluja. Liiallinen beeta-amyloidin tuotanto johtaa myös taudille tyypillisten amyloidiplakkien muodostumiseen.

Merkittävää tukea amyloidihypoteesin tueksi saatiin perinnöllistä Alzheimerin tautia sairastavista suvuista. Näistä suvuista tunnistettiin mutaatioita, jotka johtivat liialliseen beeta-amyloidin tuotantoon ja periytyvään Alzheimerin taudin muotoon. Näiden mutaatioiden myötä oli helppo kehittää Alzheimerin taudin hiirimalleja, jotka ilmentävät ihmisellä tunnistettuja perinnöllisiä mutaatioita. Odotetusti tällaiset hiiret sairastuvat massiiviseen beeta-amyloidisairauteen. Nämä eläinmallit ovat hallinneet taudin ja uusien Alzheimer-lääkkeiden prekliinistä tutkimusta. Solanetsumabin vaikutus kohdistuu liukoiseen beeta-amyloidiin ja epäilemättä lääke toimi fantastisesti näissä eläinmalleissa.

Missä siis vika?

Mallit eivät edusta ihmisen Alzheimerin tautia. Familiaalinen beeta-amyloiditauti edustaa ehkä yhtä prosenttia Alzheimerin taudin kirjosta. Beeta-amyloidin ylituotantoon perustuvat eläinmallit eivät heijastele ihmisen Alzheimerin taudin aivopatologian luontaista kulkua. Hiirimalleilla, jotka ilmentävät jopa 3-4 itsenäistä erilaista perinnöllistä Alzheimer-mutaatiota, on enää hyvin vähän tekemistä ihmisen Alzheimerin taudin kanssa.

Toki nämä eläinmallit edustavat hyvin sitä mitä ne tosiasiassa mallintavat: taudin harvinaista familiaalista muotoa. Toista beta-amyloidivasta-ainetta, krenetsumabia, tutkitaankin nyt kolumbialaisen sukulinjan jäsenillä, joilla on suuri riski sairastua familiaaliseen tautiin, jota ajaa beeta-amyloidin tuotanto. Hoito on tarkoitus aloittaa ennen taudin puhkeamista. Kokeilu tuntuu järkevältä, koska osa ongelmaa on siinä, että taudin ensioireet ilmaantuvat vasta kun aivoissa on jo tapahtunut merkittävää ja peruttamatonta tuhoa.

Beeta-amyloidin tuotanto ja amyloidiplakit ovat osa Alzheimerin taudin kuvaa. Beeta-amyloidin tuotantoon perustuvat eläinmallit eivät ole kuitenkaan onnistuneet selittämään ihmisen Alzheimerin tautia, eikä beeta-amyloidiin kohdistettu lääkehoito ole tuonut tautiin parannusta. Voi olla, että amyloidihypoteesi tullaan muistamaan neurotieteen suurena harharetkenä, joka viivästytti hoidon kehittymistä vuosikymmenillä.

Hypoteesi vaan alkaa olla liian suuri kaatumaan. Liian monta tutkijanuraa, liian paljon käytettyä rahaa.

Henri Autio
FaT, Proviisori
Vieraileva kirjoittaja

Oheisluettavaa:

Isot odotukset kaatuivat: Lupaava Alzheimer-lääke ei tehoakaan: http://yle.fi/uutiset/3-9311323

Karran E, Mercken M, De Strooper B: The amyloid cascade hypothesis for Alzheimer’s disease: an appraisal for the development of therapeutics. Nature Reviews Drug Discovery 10, 698-712, 2011

Anesteeteista apua lääkeresistenttiin masennukseen?

Vakava masennus on lamauttava psykiatrinen sairaus, jonka hoitoon ei toistaiseksi ole olemassa hopeisia luoteja. Perinteisten masennuslääkkeiden teho ilmenee hitaasti vasta viikkojen kuluessa hoidon aloittamisesta, niiden teho on vaatimaton ja kaikki potilaat eivät saa lääkkeistä lainkaan hyötyä. Näiden lääkkeiden käyttöön liittyy myös lukuisia sivuvaikutuksia, jotka vähentävät sitoutumista lääkitykseen. Masennuksen hoidossa onkin merkittävä tarve uusille, tehokkaammille ja nopeavaikutteisemmille lääkeaineille.

Niin sanottujen perinteisten masennuslääkkeiden tarina sai alkunsa yli 60 vuotta sitten, kun alun perin tuberkuloosilääkkeeksi kehitetyn isoniatsidin havaittiin kohottavan potilaiden mielialaa. Uusille hoitomuodoille oli kysyntää, sillä psykiatristen sairauksien hoitoon tarjolla oli ennestään lähinnä amfetamiinia ja opioideja.

Rakenteeltaan isoniatsidia muistuttava iproniatsidi nousi sittemmin 1950-luvulla ensimmäiseksi masennuksen hoitoon markkinoiduksi lääkeaineeksi, jota seurasivat muut monoamiinioksidaasia inhiboivat molekyylit sekä trisykliset antidepressantit. Samoihin aikoihin keksittiin myös antipsykootti klooripromatsiini, joka nosti mielenterveydellisten sairauksien lääkehoidon trendin vahvaan nousuun. Nämä lääkehoidot korvasivat pitkälti aiemmin käytetyt alkeelliset neurokirurgiset toimenpiteet sekä laajalti käytössä olleen sähköhoidon ja insuliinishokkiterapian.

Masennuslääkkeiden kirjo kasvaa yhä joka vuosi, mutta niiden tehossa ei ole nähty merkittävää kehitystä sitten trisyklisten masennuslääkkeiden keksimisen. Vaikutusmekanismit ovat viimeisten vuosikymmenien mittaan rönsyilleet pelkästä serotoniiniselektiivisyydestä kohti noradrenaliinin ja dopamiinin määrän säätelyä sekä erilaisia spesifisia reseptorivaikutuksia. Lääketeollisuuden ansioksi luettakoon uusien molekyylien paremmat haittavaikutusprofiilit.

Tuoreimmat havainnot anestesialääkkeenä käytetyn ketamiinin akuuteista ja tehokkaista vaikutuksista hoitoresistentin masennuksen hoidossa ovat yhä käynnistäneet uusia tutkimussuuntia masennuksen etiologiaan. Uusista neuromodulatorisista hoidoista kiivaan tutkimuksen kohteena ovat muun muassa transkraniaalinen magneettistimulaatio ja tasavirtastimulaatio. Tutkimuksen kohteena olevien hoitomuotojen kirjo on mittava, mutta tässä kirjoituksessa käsittelen lyhyesti muutamien anesteettien potentiaalia nopeavaikutteisina masennuslääkkeinä.

Vallankumouksellinen ketamiini
Ketamiini keksittiin 1960-luvulla, vain hieman ensimmäisten monoaminergisten masennuslääkkeiden jälkeen. Sen farmakologinen ”päävaikutus” on glutamaatin NMDA-reseptorin antagonismi, mutta sillä on myös lukuisia muita vaikutuksia muun muassa nikotiini-, muskariini- ja opioidireseptoreihin sekä serotoniini-, dopamiini- ja noradrenaliinitransporttereihin. Ketamiinia voidaan käyttää anesteettina pienemmissä toimenpiteissä tai anestesian induktiossa yhdistettynä lihasrelaksanttiin. Ketamiinin etuna moniin muihin anestesia-aineisiin on sen vähäinen hengitystä ja verenkiertoa lamaava vaikutus, mikä tekee siitä hyödyllisen etenkin hätätapauksissa ja ensihoidossa.

NMDA-reseptorin antagonistit omaavat tyypillisesti dissosiatiivisia (mielestä ja ympäristöstä irtaannuttavia) vaikutuksia – niitä kutsutaankin usein dissosiatiivisiksi anesteeteiksi. Ketamiinin haittavaikutusten psyykkiseen kirjoon lukeutuvat muun muassa eläväntuntuiset unet, painajaiset, hallusinaatiot, dysforia, ahdistuneisuus ja ajan ja paikan tajun hämärtyminen. Osaltaan näiden vaikutusten takia ketamiinia ei juuri käytetä ihmisillä pääasiallisena anesteettina, mutta se on laajalti käytössä eläinlääketieteessä. Ketamiinin hallusinogeenisten ominaisuuksien ansiosta sitä käytetään myös huumausaineena ympäri maailman.

Glutamaatin rooli hermovälityksessä oli epäilyksen alla aina 1970-luvulle saakka, mutta sen jälkeen glutamaatin ja sen reseptorien merkitystä korkeampien aivotoimintojen säätelyssä on tutkittu intensiivisesti. 1990-luvulla puolestaan tutkittiin ketamiinia ja NMDA-reseptoreita muun muassa skitsofrenian ja alkoholismin konteksteissa. Ensimmäinen tieteellinen näyttö ketamiinin masennuslääkevaikutuksista saatiin vasta vuonna 2000 (lukuunottamatta anekdotaalisia raportteja 1970-luvun epämääräisistä koeasetelemista), kun Berman et al. tekivät pilottimuotoisen kliinisen tutkimuksen masentuneilla potilailla. Ketamiinin dramaattisen nopea masennusoireita lievittävä vaikutus herätti pienessä hetkessä kokonaan uuden suuntauksen masennuslääkkeiden tutkimukseen – serotoniinin säätelyn sijaan keskityttiin glutamatergisen järjestelmän modulointiin.

Ketamiinia annostellaan tyypillisesti laskimonsisäisenä infuusiona. Sen masennusta lievittävän tehon on todettu alkavan jo parissa tunnissa ja kestävän muutamista päivistä aina muutamiin viikkoihin asti, jonka jälkeen annostelu on yleensä toistettava. Ketamiinihoitoon, kuten muihinkin masennuksen hoitomuotoihin, osa potilaista reagoi huonommin ja osa paremmin. Ketamiinin on kuitenkin todettu lievittävän masennusta sellaisillakin potilailla, jotka eivät ole hyötyneet useammistakaan perinteisistä masennuslääkkeistä.

Sellaisenaan ketamiinilla toteutettu hoito ei juuri eroa sähköhoidosta – molempien toteutus tapahtuu sairaaloissa, masennusta lievittävä vaikutus kestää vain rajallisen ajan ja toistuvalle hoidolle on usein tarvetta. Ketamiinin masennusta lievittävien vaikutusten on todettu olevan läsnä jo subanesteettisilla annoksilla, mutta ketamiinin psykotrooppiset vaikutukset ja mahdollinen addiktiopotentiaali ovat hidastaneet ketamiinihoitojen laajamittaisempaa leviämistä.

Ketamiinin synnyttämän uuden tutkimusinnostuksen ansiosta yhä useampi lääketeollisuuden toimija on nyt kohdistanut tutkimusvoimavaransa uusien masennuslääkemekanismien tutkimiseen – vanhojen lääkeaihioiden loputtoman kopioimisen ja muokkaamisen sijaan. Lääketeollisuudelle ihanteellinen molekyyli on nopeasti masennusta lievittävä ja uudella mekanismilla vaikuttava lääke, jolla ei ole merkittäviä psykotrooppisia ominaisuuksia.

Halogenoidun eetterin tarina
Isofluraani on halogenoituihin eettereihin lukeutuva helposti höyrystyvä neste, jonka käyttö anestesiassa aloitettiin jo 1980-luvulla. Länsimaissa isofluraani on jo poistumassa kliinisestä käytöstä vähemmän hengitysteitä ärsyttävien sevofluraanin ja desfluraanin tieltä. Isofluraania käytetään kuitenkin yhä laajalti eläinlääketieteessä.

Jo ennen ketamiinin masennuslääkevaikutusten löytymistä Langer et al. tekivät pienimuotoisia kliinisiä kokeita isofluraanilla. Näissä vuosina 1985 ja 1995 julkaistuissa tutkimuksissa havaittiin isofluraanin nopea masennusta lievittävä vaikutus hoitoresistenteillä potilailla. Ja mikä parasta, isofluraanin teho oli verrattavissa sähköhoitoon, mutta ilman yhtä vakavia kognitiivisia sivuvaikutuksia.

Vuonna 2013 Weeks et al. toistivat nämä havainnot isofluraanin masennuslääkevaikutuksesta, mutta siitäkin huolimatta isofluraanianestesian potentiaali masennuksen hoidossa on jäänyt vähäiselle huomiolle. Viime vuosina Viikissä on kuitenkin tehty merkittävää prekliinistä tutkimustyötä isofluraanianestesian masennuslääkevaikutuksista, mistä hyvänä esimerkkinä toimii syyskuussa väitelleen FaT Hanna Antilan väitöskirja.

Kaasulla masennusta vastaan
Typpioksiduuli eli ilokaasu on väritön, miedosti makealta tuoksuva ja maistuva kaasu, jota syntetisoitiin ensimmäistä kertaa 1700-luvun loppupuolella. Alkuun sitä käytettiin lähinnä huvitustarkoituksessa ja päihteenä, mistä juontaa juurensa myös kaasulle annettu lempinimi. Vasta 1800-luvun puolivälissä ilokaasun potentiaali kivun lievityksessä ja anestesiassa ymmärrettiin paremmin ja sen käyttö levisi laajemmin lääketieteeseen. Sen anestesiavaikutukset ovat kuitenkin varsin heikkoja eikä kirurgista anestesiaa ole mahdollista saavuttaa pelkän ilokaasu-happiseoksen voimalla.

Nykyisin ilokaasua käytetään laajalti muun muassa kivun lievitykseen synnytyksen yhteydessä, pienissä hammaslääketieteellisissä operaatioissa sekä yhdessä voimakkaampien yleisanesteettien kanssa. Ilokaasun on havaittu vaikuttavan ketamiinin tapaan NMDA-reseptorin antagonistina, mikä on herättänyt kiinnostusta tutkia sen potentiaalia masennuksen hoidossa.

Vuonna 2014 julkaistussa pilottimuotoisessa kliinisessä kokeessa Nagele et. al havaitsivat ilokaasun lievittävän masennusta nopeasti hoitoresistenteillä potilailla. Myönteiset vaikutukset säilyivät annostelun jälkeen 24 tunnista aina viikkoon asti, vaikka kaasu poistuu elimistöstä muuttumattomana jo 10 minuutin kuluessa. Ilokaasun psykotomimeettiset vaikutukset ovat ketamiiniin verrattuna vähäiset, mikä tekee siitä varsin ideaalin nopeavaikutteisen masennuslääkkeen. Valitettavasti myös ilokaasun kohdalla sen masennusta lievittävät vaikutukset näyttäisivät vaihtelevat potilaiden välillä eikä kunnollisia biomarkkereita annostelun optimoimiseksi ole toistaiseksi olemassa.

Yhteenveto
Masennuksen hoidossa on merkittävä tarve uusille, tehokkaammille ja nopeavaikutteisemmille lääkeaineille. Ketamiinin vallankumoukselliset vaikutukset ovat osaltaan ohjanneet tutkimusmaailmaa uusiin lupaaviin suuntiin. Isofluraanin ja ilokaasun tehosta masennuksen hoidossa ei ole toistaiseksi vielä eetterinpitävää näyttöä, mutta alustavat tulokset ovat lupaavia. Anesteeteista lienee mahdollista löytää nykyistä tehokkaampia, nopeavaikutteisempia ja haitattomampia hoitomuotoja etenkin lääkeresistentin masennuksen hoitoon.

Samuel Kohtala
Proviisori, tohtorikoulutettava
Helsingin Yliopisto
www.neurotherapeutics.fi

Kirjoittaja työstää väitöskirjaansa Bio- ja ympäristötieteellisessä tiedekunnassa Dosentti Tomi Rantamäen tutkimusryhmässä, jolle on hiljattain myönnetty sekä Tekesin rahoitus uuden ilokaasuun pohjautuvan masennuksen hoitomuodon kehittämiseksi, että Suomen Akatemian kärkihankerahoitus nopeavaikutteisten masennuslääkkeiden tutkimukseen.

Kirjallisuutta
Berman et al. 2000: Antidepressant effects of ketamine in depressed patients
Langer et al. 1985: Rapid psychotherapeutic effects of anesthesia with isoflurane in treatment-refractory depressed patients
Langer et al. 1995: Isoflurane narcotherapy in depressive patients refractory to conventional antidepressant drug treatment. A double-blind comparison with electroconvulsive treatment.
Nagele et al. 2014: Nitrous oxide for treatment-resistant major depression: a proof-of-concept trial.
Weeks et al. 2013: Antidepressant and neurocognitive effects of isoflurane anesthesia versus electroconvulsive therapy in refractory depression.
Zarate et al. 2006: A randomized trial of an N-methyl-D-aspartate antagonist in treatment-resistant major depression

Vastine pääkirjoitukseen: Farmasiassa tieto voi lisätä tuskaa

Pharmaca Studentican päätoimittaja Kauri Laine toteaa lehden 1/16 pääkirjoituksessa, että farmasiassa tieto ei lisää tuskaa. Laine kuvailee tekstissään tilanteita, joissa puolituttujen väliset keskustelut farmasian opiskelusta johtavat tyypillisesti keskusteluun asenteista lääkkeitä ja lääketeollisuutta kohtaan. Laine ihmettelee, mikä saa juuri kyseisen aiheen pulpahtamaan päällimmäisenä mieleen lääkkeistä puhuttaessa, ja pitää kysymystä lääkkeiden suhteen absurdina.

Tarjoudun avuksi pohtimaan muutamaa potentiaalista tuskan lähdettä:

I. Lääketeollisuuden toimijoiden, ns. ”big pharman”, kuten muidenkin teollisuuden alojen tavoitteena on tavallisesti tuottaa voittoa omistajilleen. Se ei ole kulissien takaista toimintaa, vaan pikemminkin kriittisin toimintaa ohjaava tekijä. Tästä perspektiivistä on helppo ymmärtää se valtava määrä salattuja tuloksia, kieroa markkinointia ja muita lääketeollisuuden kepulikonsteja, jotka ovat vuosien mittaan paljastuneet. Lääketeollisuuden toimijat kärsivät sanktioista lähes jatkuvasti, mainittakoon vaikkapa Johnson & Johnsonin vuonna 2013 maksama 2,2 miljardin dollarin sovitteluraha Risperdalin epäasiallisesta markkinoinnista.

II. Lääkeaineiden vaikutusmekanismien tunteminen yhtään tietotippaa syvemmällä tasolla voi olla vavisuttava kokemus. Ymmärrys avautuu sille, että lääketeollisuudella, lääkäreillä, farmasisteilla saati tutkijoilla ei ole useinkaan mitään käsitystä lääkkeen biokemiallisten vaikutusten kirjosta – eikä niiden ympäristövaikutuksista. Tästä hyvänä esimerkkinä toimii masennuksen lääkehoito: masennuslääkkeitä on kehitetty 1960-luvulta lähtien valtava määrä, mutta vieläkään ei tunneta niiden masennusta lievittävää vaikutusta. Vasta viime vuosina on alettu ymmärtämään, että esimerkiksi 1980-luvulla markkinoille tupsahtaneella fluoksetiinilla on vaikutuksia aivojen muovautuvuuteen ja potentiaalisesti merkittäviäkin haitallisia vaikutuksia ympäristössä, jonne sitä jätevesien mukana päätyy.

III. Apteekin harjoittaman liiketoiminnan tavoitteena on myydä lääkkeitä ja tuottaa voittoa, vaikkakin apteekkitoimintaan liittyy myös yhteishyödyllisiä tavoitteita ja velvoitteita. Farmasisti toimittaa lääkkeitä ja toimii siten lääketeollisuuden ja potilaan välisessä rajapinnassa. Vaikka farmasistit eivät pääasiassa ole tekemisissä lääkkeiden määräämisen kanssa, on farmasistilla merkittävä vaikutus lääkemyynnin toteutumisessa ja etenkin itsehoitovalikoiman kohdalla lääkkeiden kulutuksen sääntelyssä. Valitettavan harva farmasisti ymmärtää, että apteekkien itsehoitovalikoimasta huolestuttavan suuri osa tuotteista on tieteellisen tiedon valossa toimimattomia.

Oppi ei ehkä kaada ojaan, mutta tiedolla on potentiaalia lisätä tuskaa. Tietoa on tänä päivänä liikkeellä valtava määrä, ja siitä kaikesta vain murto-osa on tuotettu tieteellisin menetelmin. Ja tieteellisestäkin tiedosta osa on joko virheellistä tai räikeimmissä tapauksissa jopa suoranaisesti vääristeltyä. Toisaalta, myös tiedon ja ymmärtämisen välillä on kuilu, jonka ylittäminen vaatii usein yksilöltä pitkien aikajänteiden kuluessa tapahtuvia sisäisiä prosesseja. Voisikin ehkä ajatella, että rajoitettu määrä tietoa antaa levollisen kuvan tiedon luonteesta suhteessa tuskaan, mutta ylimäärä tietoa ja siitä syntyvä ymmärrys tietämättömyydestä synnyttää tuskaa.

Kuten tunnettu sokraattinen lause toteaa: ”tiedän vain sen, etten tiedä”.

Samuel Kohtala
Proviisori, tohtorikoulutettava
www.signatura.fi

Portugalilaisen lääkeyhtiön kliininen koe johti vakavaan onnettomuuteen

Portugalilaisen lääkeyhtiö Bialin kliininen koe on johtanut yhden ihmisen kuolemaan ja viiden vakavaan loukkaantumiseen Ranskassa. Ainakin kolmelle koehenkilöistä arvellaan jäävän pysyvä aivovaurio.

Julkisuuteen tulleiden tietojen mukaan faasin I kliinisessä kokeessa pyrittiin selvittämään rasvahappoamidihydrolaasia (fatty acid amide hydrolase, FAAH) inhiboivan lääkeaineen turvallisuutta terveillä koehenkilöillä. Kokonaisuudessaan kokeeseen otettiin mukaan 128 koehenkilöä, joiden ikä osui 18-55 ikävuoden välille. Yksittäisten annosten turvallisuutta oli jo tutkittu, eikä näissä kokeissa havaittu vakavia haittavaikutuksia. Vakavan haittareaktion saaneet koehenkilöt olivat osa toistetun annostelun koetta, jossa he saivat lääkeainetta suurempina annoksina useamman päivän ajan.

Lääkkeen annostelu aloitettiin kuudelle koehenkilölle 7. tammikuuta. Yksi koehenkilöistä alkoi oireilemaan 10. tammikuuta, jonka jälkeisenä päivänä koe keskeytettiin. Seuraavina päivinä viisi muutakin koehenkilöä joutuivat sairaalahoitoon ja heidän aivoissaan havaittiin magneettiresonanssikuvantamisella nekroottisia leesioita. Ensimmäisenä haittareaktion saanut henkilö menehtyi sairaalassa 17. tammikuuta.

Viiden henkilön tilan kerrottaan olevan vakava mutta vakaa, ja yksi on kotiutettu.

Tutkittavaa yhdistettä annettiin kaikille kuudelle koehenkilölle yhtäaikaisesti. Lehtitietojen mukaan koehenkilöt eivät tässä vaiheessa enää olleet jatkuvan tarkkailun alla. Vuonna 2006 vastaavanlainen yhdenaikaisen annostelun koeasetelma johti kuuden henkilön vakaviin haittavaikutuksiin Britanniassa TGN1412 monoklonaalisen vasta-aineen kliinisessä kokeessa.

Kohtalokkaasti päättyneen kokeen muihin vaiheisiin osallistuneita tutkitaan nyt kiireellisesti uudestaan – toistaiseksi kukaan 18 tutkitusta koehenkilöstä ei kuitenkaan ole osoittanut neurologisia oireita.

Endokannabinoidijärjestelmä lääkekehityksen kohteena

Kokeissa annostellusta lääkeaineesta ei ole annettu tarkempia tietoja, mutta internetissä on päätelty patenttihakemusten perusteella, että kyse on melko todennäköisesti Bialin kehittelemästä BIA 10-2474 –yhdisteestä, joka on siis FAAH-inhibiittori.

Myös monilla muilla lääkeyrityksillä on kehitteillä FAAH-entsyymiin vaikuttavia lääkeaineita. FAAH-entsyymi pilkkoo välittäjäaineina toimivia endokannabinoideja ja sen estäminen johtaa endokannabinoidien kertymiseen elimistöön. Farmakologisesti FAAH-inhibiittorien on ajateltu kuitenkin olevan varsin turvallisia. Tässä tapauksessa lääkeaine on voinut akkumuloituessaan sitoutua esimerkiksi tuntemattomaan kohdeproteiiniin tai sitten annostelussa on tapahtunut virheitä. Onnettomuus on aiheuttanut kuhinaa myös lääkeyhtiöissä ja tiedeyhteisössä – muun muassa Janssen Pharmaceuticals on vapaaehtoisesti lykännyt kehitteillä olevan FAAH-inhibiittorinsa faasin II kliinisten kokeiden toimeenpanoa.

Uutisia aiheesta:
http://www.sciencemag.org/news/2016/01/what-we-know-so-far-about-clinical-trial-disaster-france
http://www.nature.com/news/scientists-in-the-dark-after-french-clinical-trial-proves-fatal-1.19189
http://www.forbes.com/sites/davidkroll/2016/01/18/scientists-speculate-on-what-caused-the-bial-drug-testing-tragedy-in-france/#63a03230301f
http://cen.acs.org/articles/94/i4/Early-Phase-Clinical-Trial-Leads.html
http://www.bioworld.com/content/six-hospitalized-bial-clinical-trial-france-0

Samuel Kohtala
Proviisori, tohtorikoulutettava
www.signatura.fi

Farmaseuttinen tarkkuus unohdettiin Farmasialiiton ja Proviisoriyhdistyksen nokittelusta käynnistyneessä viestinnässä

Hiljattain internetin ykköspuheenaiheeksi noussut viskikohu lähti käyntiin huolimattomasta viestinnästä ja uutisoinnista, jonka mukaan aluehallintovirasto olisi kieltänyt kahta yksityistä blogistia kirjoittamasta viskistä jos kirjoitukset liittyvät Olut & viskiexpo –nimellä järjestettävään tapahtumaan. Mukana oli myös osittain virheellisiä uutisia siitä, että yksityisten blogikirjoittajien tekstit saattaisivat estää tapahtumaa saamasta anniskelulupaa. Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontaviraston Valviran puolestaan kerrottiin jo aiemmin ohjeistaneen viskibloggareita oikeista toimintatavoista.

Samaan aikaan Valvira pääsi näyttelemään sivuosaa, kun farmasian kenttää ravisteli ikioma kohu, jossa Farmasialiiton ja Proviisoriyhdistyksen viestintä nousi olennaiseen rooliin. Kaikki sai alkunsa, kun Suomen Farmasialiitto julkaisi 10.10.2014 uutiskirjeen, jonka mukaan Valvira olisi huomauttanut Suomen Proviisoriyhdistystä valeproviisorista. Tiedotteessa kerrotaan, kuinka Valvira on huomauttanut Proviisoriyhdistystä ammattinimikkeiden asianmukaisesta merkityksestä ja käytöstä, koska Proviisoriyhdistyksen asiantuntijaproviisorina on toiminut farmaseutin oikeudet omaava proviisoriopiskelija. Tiedotteessa mainitaan myös, kuinka Farmasialiittoon oli lähetetty useita kyselyjä asiaan liittyen, ja että Farmasialiitto pitää Proviisoriyhdistyksen tehtävänimikkeen epäasianmukaista käyttämistä erittäin huolestuttavana – onhan ala tunnettu ”farmaseuttisesta tarkkuudestaan”. Lopussa vielä korostetaan, kuinka liiton puolella toimivien asiantuntijoiden ammattipätevyydet ovat aina asianmukaisessa kunnossa.

Proviisoriyhdistys reagoi kohuun nopeasti saman päivän aikana julkaistulla tiedotteella, jonka mukaan Proviisoriyhdistyksessä ei työskentele valeproviisoria, eikä asiasta ole myöskään saatu huomautusta Valviralta. Sen sijaan Valviralta oli saatu päätös siitä, että Proviisoriyhdistyksen tehtävänimikkeen käyttö ei anna tarvetta jatkotoimenpiteille. Proviisoriyhdistys oli puolestaan jo syyskuussa antanut Valviralle selvityksen proviisoriopiskelijana toimivan työntekijänsä tehtävänimikkeestä. Selvityksen ydin on se, että kyse ei ole ammattinimikkeestä vaan järjestö- ja edunvalvontaproviisorin tehtävän sijaisuuteen liittyvästä tehtävänimikkeestä.

12.10. Farmasialiitto kommentoi Facebook-sivuillaan käydyssä keskustelussa muun muassa seuraavasti: ”Jutun kaikki yksityiskohdat ovat tarkistettuja Valvirasta. Asia olisi miellyttävämpää varmasti painaa villaisella, mutta tosiasiat on kuitenkin otettava tosiasioina. Viestintuojan ampuminen jalkaan tai muuhunkaan ei välttämättä ole kannattavin ratkaisu.”

Sosiaalisessa mediassa käynnistyi keskustelu alan sisäisten toimijoiden kyvyttömyydestä yhteistyöhön. Mielipiteet jakautuivat sekä puolustelemaan Farmasialiiton kannanoton tärkeyttä proviisorien profession ammatti-imagon puolustamiseksi että kritisoimaan Farmasialiiton asennetta Proviisoriyhdistyksen mustamaalaamiseksi ”valeuutisella”.

Seuraavaksi Proviisoriyhdistyksen tiedotetta päivitettiin puolestaan tiedolla siitä, että Valviran lakimies Iiris Anttila on 13.10. pyytänyt Suomen Farmasialiittoa korjaamaan virheellistä uutisointiaan siltä osin, että kyseessä ei ole valeproviisori tai huomautus.

Farmasialiiton näkemys harhaanjohtavasta tehtävänimikkeestä on validi ja ammattinimikkeiden asianmukaisen käytön tehokas varjeleminen on perusteltua. Proviisoriyhdistyksen olisi ollut luonnollista valita tehtäväänsä valmis proviisori, etenkin jos valittu tehtävänimike sellaista peräänkuuluttaa. Käytännön tasolla nimikkeen merkitys on lähinnä imagollinen, mutta nyt tehty valinta päätyi lopulta heikentämään yhdistyksen brändiä.

Mielenkiintoisen tapauksen viestinnästä tekee se, että Farmasialiitto joko pyrki tietoisesti mustamaalaamaan Proviisoriyhdistystä virheellisellä tiedotteellaan ”valeproviisorista” ja Valviran huomautuksesta tai sitten Valviran ja Farmasialiiton välisessä kommunikaatiossa ei ole noudatettu sitä peräänkuulutettua ”farmaseuttista tarkkuutta”. Otin yhteyttä Valviran lakimieheen Iiris Anttilaan, jonka mukaan Valvira ei ole antanut Farmasialiitolle virheellistä tietoa, vaan sen tulkinnassa on täytynyt tapahtua väärinkäsitys. Hyvä kysymys on myös se, että miksi ja millä motiivilla Proviisoriyhdistyksen nimikevalinta on aiheuttanut kyselytulvan nimenomaan Farmasialiittoon eikä suoraan Proviisoriyhdistykseen? Miksi Farmasialiitto on katsonut velvollisuudekseen tuoda asian ilmi kolmantena osapuolena?

Oli kyse sitten huolimattomuudesta tai ei, Farmasialiiton virheellisessä tiedotteella oli potentiaalia lietsoa pienimuotoista moraalista paniikkia. Julkaisun viestinnällisellä sävyllä herätettin huolta siitä, että Proviisoriyhdistyksen toiminta aiheuttaa negatiivista vaikutusta koko yhteisölle sekä tehtiin selkeä kahtiajako oman toiminnan paremmuuden esille tuomiseksi. Tempauksen luonteesta riippumatta Farmasialiiton ja Proviisoriyhdistyksen viestintä osoittaa, että verrattain pienen alamme toimijat eivät nauti toistensa luottamusta.

Samuel Kohtala
Farmaseutti, proviisoriopiskelija
www.signatura.fi

Uskomustuotteet ulos apteekista

STT uutisoi 11.2.2014 kuinka uskomuslääkkeet tekevät tuloaan apteekkien hyllyille. Syyksi tähän kehitykseen mainitaan tietysti se tuhanteen kertaan toitotettu apteekkien voittojen pienentyminen. Suunta ei ole uusi, sillä melkeinpä jokaisesta apteekista löytyy jo nyt erilaisia räikeitä uskomustuotteita, kuten pahoinvointirannekkeita tai tiettyjä lisäravinteiksi luokiteltavia valmisteita. Tyypillisesti lisää myyntiä on tavoiteltu laajasta kosmetiikkavalikoimasta ja luontaistuotteista, mutta joissain apteekeissa valikoimaan on alettu ottamaan myös kyseenalaisempia tuotteita, kuten homeopaattisisia valmisteita ja hologrammitarroja.

Apteekkari Petri Kumlin Turun Skanssin apteekista kertoo STT:n jutussa, kuinka homeopatiaa ei tarjota niille, jotka eivät sitä etsi. Tämä toteamus lienee Kumlinin mielessä eettinen vastuuvapautuslause – tyhmää saa höynäyttää. Apteekkariliiton farmaseuttinen johtaja Sirpa Peura puolestaan mainitsee kauhukuvan suomalaisten apteekkien muuttumisesta ulkomaiden tapaan sekatavarakaupoiksi.

Todellinen uskomustuotteiden mukana tuleva riski on kuitenkin koko apteekkialalle leviävä uskottavuusongelma, joka murentaa viimeisenkin pylvään apteekkien etuoikeutetusta lääkemyyntiasemasta. Apteekkialan tarkan sääntelyn tuoman säntillisyyden ja vuosien mittaan rakennetun luotettavan maineen hyödyt hälvenevät, kun apteekit osallistuvat räikeästi huuhaa-ajattelun kultivointiin.

Sirpa Peuran mielestä homeopaattiset tuotteet kuuluvat kuitenkin nimenomaan apteekkiin, sillä joissain valmisteissa voi olla erittäin pieniä määriä myrkkyä, esimerkiksi arsenikkia. Samaa voisi sanoa myös vihanneksista ja suomalaisesta kaivovedestä, mutta niiden myyntiä ei ainakaan vielä olla rajoittamassa farmasistien käsiin. Yliopistokoulutettujen lääkealan ammattilaisten antaman rationaalisen lääkeneuvonnan vaikuttavuus tulee muuten esiin ihan uudessa valossa, jos viereisellä hyllyllä suositellaan silkkaa huuhaata vailla mitään vaikutusta.

Sekatavarakauppaa voi terveydenhuollon ammattilainen sentään luotsata hyvällä mielellä, mutta terveydenhoitoa vinouttavien huuhaatuotteiden myynti on eettisesti kyseenalaista, ja vielä kyseenalaisempaa on tarjota esimerkiksi homeopaatin palveluita niiden yhteydessä. Vai miten sinä suhtautuisit energiaterapeutin vastaanottoon terveysasemalla? On käsittämätöntä, että muutamat välinpitämättömät apteekkarit ovat valmiita tahraamaan koko apteekkialan maineen oman ahneutensa alttarilla.

Homeopatia on kuitenkin vain pieni osa ilmiötä. Yhtä lailla huomiota tulisi kiinnittää muihinkin apteekkien hyllyjä kansoittaviin tuotteisiin, joiden katteettomat lupaukset hohtavat yhtä kirkkaina ja epämääräisinä kuin korvaan osoitettu valo. Tähän sarjaan lukeutuvat Valkeen lisäksi ainakin Regulat-valmisteet, Sea Band -rannekkeet, Shoo!Tag-punkkituotteet sekä monet lisäravinteet ja luontaistuotteet. Kriittistä tarkastelua voisi laajentaa kyllä moneen muuhunkin tuoteryhmään.

Apteekkisektori tarvitsee kipeästi ihmisiä, jotka ovat valmiita ottamaan kantaa turvallisen, tehokkaan ja asianmukaisen tieteellisesti perustellun terveydenhuollon sekä apteekkikaupan puolesta. Apteekkien ansaintamalleja on kehitettävä uusiin innovatiivisiin suuntiin, jotka eivät edellytä yhdenkään ammattieettisen aidan alittamista. Hyvässä tapauksessa siinä ohessa saadaan ratkaistua myös farmasian ammattilaisia piinaava identiteettiongelma.

Tulevaisuuden apteekki voi olla hyvällä itsetunnolla varustettujen farmasistien miehittämänä tärkeä osa modernia terveydenhuollon logistista kokonaisuutta, joka toimii tehokkaasti ja luotettavasti ihmisten kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin edistämiseksi. Tai sitten se voi olla huuhaatuotteita pursuava basaari, jonka palkkalistoilla komeilee homeopaatteja, enkeliterapeutteja ja muita pelkkään mututuntumaan hoitonsa perustavia. Ei lähdetä tahraamaan apteekkien mainetta, vaan pyritään ohjaamaan alan kehitystä oikeaan suuntaan.

Samuel Kohtala
Farmaseutti, proviisoriopiskelija
Helsinki

www.signatura.fi